lauantai 15. marraskuuta 2008

Vanhaa (rumpu)liittoa


Viime viikolla Finlandia-talossa käväisi esiintymässä Joe Sample Trio solistinaan Randy Crawford. Olipas musiikkia isolla M:llä. Mahtavaa toimintaa. 1 oma seppä mukana. Miehen tontti oli monitoripääty ja rumputeknikointi. Mulle jäi keulapesti. Input-lista oli kokonaiset 9 kanavaa. Rummut tyylillä neljään kanavaan: Bassari, overi, konkka 1/2m etutomien eteen ja konkka 1/2m lattiatomien eteen. Perään kontra, kaksi flyygelikanavaa, laulu ja spiikkimikki. (Monitoriseppä lisäsi tosin snaremikin itselleen, mutta etupäässä en sitä edes käyttänyt.) Kyllä se vanha sanonta, että soundi on näpeistä kiinni, pitää kyllä kutinsa. Bändin seppä viritteli pari tuntia rumpusettiä ja kun herra Steve Gadd istahti jakkaralle, niin ei kyllä ollut paljoa lisättävää. Bändin kiertuemanageri/studioäänittäjä kertoi tehneensä empiiristä tutkimusta flyygelimikkien osalta ja päätyneensä Audix SCX-25 -pyydyksiin. Tuo hassun näköinen isokalvoinen konkkapari hoiti kyllä homman erittäin mallikkaasti. Kyllähän sitä hieman sai ruuvailla, mutta XL4:n korjaimistahan ei ihan äkkiä vääntö lopu. Ja sitten kun vielä saatiin solisti lavalle, niin appajee! Ristus, mikä soundi oli rouvalla! Eteen talon KSM9-langaton ja Distressor inserttiin. Siinä. Olkaa hyvä.
Kyllä veteli bändikin niin komiasti, että kelpasi. Keikan jälkeen Nykäsen Anssi tuli toteamaan: "Jumalauta. Jätkä miksas Gädiä. Ei varmaan tarttenu sille sanoa, että voitko nyt jumalauta vetää vähän hiljempaa!"

Kellareista areenoille

Erikoiskeikkojen kategoriaan menee nämäkin. Huvikumpu-yhtyeen kanssa sunnuntai-matinea Semifinalissa. Kovasti orkesteri kuulosti PMMP -nimiseltä bändiltä, joskin vahvistettuna Jaakko Murroksella kitarassa ja Jiri Kurosella koskettimissa ja haitarissa. Joutui hieman editoimaan input-listaa, että saatiin kaikki mahtumaan semin Veniceen. Tomppakin veteli talon valoilla. Taisi sillä olla strobo ja hazer olla mukana. Hauskaa oli ja kansa tykkäsi kovasti. Mukavaahan Semissä on aina vedellä. Talon Nexon settihän on ihan oiva tuohon mökkiin.
Seuraavana päivänä samaisen bändin kanssa sirkustelttaan Hakaniemen kentälle. Siellä Rööninki keulilla ja meikämandoliino pääsi siistiin sisätyöhön mobileen miksuuttamaan radiolähetystä ja webcastia. Kyllä nuo Lavon etuasteet vaan kuulostaa hiton hyvältä. Tuli taas huomattua, kuinka ystävämme lähetyskompressio editoi lopputulosta (ja YLE:n puristushan on kevyttä hommaa verrattuna kaupallisiin radioihin joissa pannaan tavara todella pakettiin...)

perjantai 14. marraskuuta 2008

Pitkää päätyyn


Käväistiin vanhassa jäähallissa raapaisemassa eka Don Johnson Big Band keikka pitkästä aikaa. WWF:n energiansäästöbileissä muina bändeinä oli Apocalyptica ja The Sounds. Tommoiseen keikkailuun voisi helposti tottua. EW:n tuotanto ja Jay oli laittanut EAW760 setin soimaan nätisti ja PM5D:n keulille. Filekin oli valmiiksi tiskissä. Heleppoa elämää. Oikein oli bäkkäritkin nätitetty kankailla ja tilavalaisulla. Ameriikkaa. Anssilla monitoripäädyssä aikamoisia pirinäongelmia, mutta maaliin päästiin. Riikonen valotiskiltä tuskaili yleisössä pyöriviä 1,5m halkaisijaltaan olevia ilmapalloja, joita päätyi myös lavalle liikkuvien eteen. Noh, pudottihan noi pallot pari kertaa ambienssimikitkin lavalta.